Voiko blogilla tienata? Mistä blogiin saa mainoksia?

Vaikka en tee tätä blogia tienatakseni rahaa, on minulla kuitenkin pitkä kokemus rahaakin tuottavien nettisivujen ylläpitämisestä. Miksi en siis aloitteleville bloggareille kertoisi joitain vihjeitä miten blogin voi ainakin teoriassa saada tuottamaan mainostuloja.

Miten blogi voi tuottaa rahaa? Mistä sitä rahaa oikein tulee?

Jätetään nyt tässä vaiheessa pois suorat diilit blogin kirjoittajan ja yritysten välillä. Nämä ovat yleensä vanhan ja paljon lukijoita keräävän blogin mahdollisuuksia, ja nyt oli tarkoitus keskittyä uusiin, aloitteleviin blogeihin.
Lyhyesti sanottuna rahaa tulee mainostamalla yrityksiä ja heidän tuotteitaan. Tätä kutsutaan Affiliate-markkinoinniksi, eli kumppanuusmarkkinoinniksi.
Tietenkään mainostaminen ei toimi ihan niin että kirjoitat kuinka hyvä kaupan X tuote Y on ja sitten odotat että rahalähetys toimitetaan ovellesi.
Tarvitset siis välikäden joka tekee sopimukset mainostajien kanssa ja sinun tarvitsee vain lisätä mainokset blogiisi. Näissä mainoksissa on valmiina seurantakoodi jonka perusteella mainoksesi kautta tehty tilaus rekisteröityy välittäjän järjestelmään ja sinä saat aikanaan maksun.

Mistä blogiin sitten saa niitä mainoksia jotka tuottavat minulle rahaa?

No tässäpä sinulle lista linkkeineen. Kaikilla on hieman eri mainostajia listoillaan joten kannattaa heti liittyä useampaan. Ota huomioon että kovin alkutekijöissään olevaa blogiasi ei välttämättä hyväksytä, joten malta työstää sitä hetki ennen hakemistasi julkaisijaksi.
Affiliateverkot ovat paremmuusjärjestyksessä sen mukaan kuinka hyvä valikoima heillä on mainostajia ja miten käyttöliittymä ja homma muutenkin toimii.

  1. Tradetracker Todella laaja valikoima mainostajia, niukasti ykkössijalla. Ohjelmiin hyväksyminen kestää kauan. Tiedän että vika ei yksin Tradetrackerin mutta varmaan jotain voisivat asialle tehdäkin. Käyttöliittymä ei ihan paras mahdollinen.
  2.  Adtraction Liityin vasta hiljattain. Paras käyttöliittymä kaikista kokeilemistani kumppanuusohjelmista! Sivustot ja hakemukset mainostajille hyväksytään ennätyksellisen nopeasti. Voisi oikeastaan olla jaetulla ykkössijalla Tradetrackerin kanssa.
  3. Tradedoubler on jos ei vanhin niin vanhimpia mainostajia nettisivuille välittänyt yritys Suomessa. Jäänyt minulla nyt vähemmälle huomiolle, joitain mainoksia kuitenkin pyörii TD:n kautta edelleen.
  4. Euroads Tili täälläkin mutta en taida pyörittää yhtään mainosta tällä hetkellä. Mainostajien valikoima suppeahko. Ei paljon kokemuksia.
  5. Adservice Sama kuin edellisessä.
  6. Zanox Minulla yksi parhaita tuottavia ohjelmia johtuen yhdestä sopivasti mainostajasta. Yleisesti en kuitenkaan voi kauheasti suositella sillä suomalaisiin blogeihin sopivia mainostajia vähän.

Sitten vain liittymään ja etsimään omaan blogiin sopivia mainostajia! Kannattaa nähdä vaivaa ja liittyä vaikka kaikkiin, sillä mainostajat vaihtelevat eri ohjelmissa. Jostain saatat löytää juuri ”sen oikean” ja rahaa alkaa virrata kassaan 🙂
Googlen Adsense ohjelmaa en sotke nyt tähän artikkeliin, se tarvitsee kokonaan omansa.

Millaisia mainoksia minun kannattaisi blogiini sijoittaa? Parhaat mainostajat?

Ennen varsinaisten mainosten valitsemista pitää valita omaan blogiin sopivia mainostajia. Yleensä blogeilla on melko selkeä aihepiiri ja kohderyhmä, joten ylempänä olevien verkostojen tarjontaa läpi käymällä löydät varmasti omaan blogiisi sopivia mainostajia. Remonttiblogiin rautakauppaa, kissablogiin lemmitarvikeliikettä jne… Myös hieman luovuutta kannattaa käyttää. Remonttiblogin lukijat ovat ehkä enimmäkseen miehiä? Ehkä heitä kiinnostaisi myös remontointi lehdet, sähkön kilpailutus, remonttilaina jne.

Esimerkki näkymästä jossa pääsee etsimään blogiin mainostajia.

Kun sinulla on kasassa paletti blogisi kohderyhmään sopivia mainostajia on aika valita vielä itse mainokset.
Yleisin neuvo on käskeä heti unohtamaan bannerit ja kuvamainokset. Näillekin on oma paikkansa ja käyttönsä mutta pääsääntöisesti tekstimainos on parempi, varsinkin blogissa. Haluat myös varmasti säilyttää blogin ulkoasun siistinä ja vakuuttavana etkä tunkea sitä täyteen kaikenkirjavia mainosbannereita. Ne varmasti myös karkottavat osan lukijoista tehokkaasti.
Eli ota käyttöön tekstilinkkejä ja lisää niitä blogikirjoituksiisi. HUOM. sinun tehtäväsi ei ole myydä tuotetta vaan linkin takana olevan yrityksen. Laita vaan linkki avuksi lukijoillesi. Esimerkiksi ostin koiralleni doggystyle-murkinaa, kyllä maistui, linkki. Älä kuitenkaan sorru valehtelemaan, jos et ole koirallesi ko. tuotetta syöttänyt älä kirjoita niin, saatikka jos sinulla ei edes ole koiraa. Huijaaminen voi tuntua hyvältä idealta alkuun mutta se on todella lyhytnäköistä ja haaveet blogilla tienaamisesta voit unohtaa heti alkuunsa.

Paljonko rahaa blogilla voi tienata?

Tämä varmasti kiinnostaa ja mietityttää jokaista blogin kirjoittajaa. Eihän tienaamisessa tietenkään ole mitään ylärajaa, mutta mietitään nyt jonkinlaista hyvää keskiarvoa.
Ajatellaan nyt mainostajia joiden tuotteet todennäköisimmin sopivat useimpiin blogeihin. Nämä mainostajat maksavat yleensä kiinteän prosenttipohjaisen provision mainoslinkkisi kautta toteutuneista myynneistä. Tämä osuutesi myynnistä on yleensä 5-10%.
Jos siis joku ostaa linkkisi kautta tuotteen joka maksaa satasen, sinä saat parhaimmassa tapauksessa noin 10 euroa.
Kuvitellaan edelleen että blogisi artikkelin jossa tämä mainoslinkki on, lukee päivässä 100 ihmistä (mieti itse rehellisesti onko se paljon vai vähän, seurantaan on omia työkalujaan). Näistä sadasta 10% eli kymmenen lukijaa klikkaa linkkiäsi. Ehkä useampikin jos artikkeli ja tuote ovat hyvät ja artikkeli kerää juuri oikean kohderyhmän.
Sitten onkin vain kyse enää siitä kuinka hyvin myyvä sivu aukeaa linkistäsi. Suuria brändejä ja yrityksiä mainostamalla voit olla varma että blogisi linkkiä klikannut lukija päätyy sivulle joka on isolla rahalla optimoitu muuttamaan mahdollisimman moni kävijä rahaksi. Ja silloin myös sinä saat osuutesi.
No sovitaan että kymmenestä klikkajasta yksi ostaa tämän satasen tuotteen (aika kallis kyllä tähän esimerkkiin), ja sinä saat kymppisi. Tienaisit siis 10 euroa päivässä tämän yhden artikkelin yhdellä linkillä päivässä, eli noin 300 euroa kuukaudessa! Se olisi todella hyvä tulos, mutta ei mikään mahdoton kun onnistut löytämään oikean tuotteen.

Nyt kun ajattelen niin ylläoleva esimerkki blogin tuloista on melko optimistinen, mutta olkoon. Eihän sitä pidä heti lannistua vaan tavoitteita pitää olla! Mietippä jos sinulla on noita 10e päivässä tuottavia artikkeleja 10 kappaletta, se olisikin jo 100e päivässä 😉

Esimerkki vuoden 2016 mainostuloista yhdeltä sivustolta. Vasemmassa reunassa mainosnäytöt, sitten klikkaukset. Tuo 0,45% tarkoittaa että alle 1/200:sta on klikannut mainosta. Viimeisenä nettisivun vuoden kokonaistulot.

Voiko blogilla elää? Paljonko kuukausituoton pitäisi olla?

Yleisen 10v kokemukseni perusteella sanon että aivan varmasti blogilla voi elää. Minulla ei tosin ainakaan vielä ole yhtään blogia josta tulisi euroakaan, mutta yleisellä kokemuksella muista nettisivuista sanoisin että jos jollain netissä voi itsensä elättää niin nimenomaan blogilla. ”Tavallisten” staattisten nettisivujen aika alkaa olla ohitse, sinulla pitäisi olla idea todella hyvästä ja hyödyllisestä sivustosta jota kukaan muu ei ole vielä tehnyt, mutta jolle olisi kysyntää.
Tottakai tämä sama koskee blogejakin, ehkä esim. muoti- ja ruokablogeja alkaa jo olla aika paljon? Blogi on kuitenkin mielestäni tuottavampi formaatti kuin tökerö nettisivu ilman henkilökohtaisuutta. Sinun pitää vain löytää oikea aihe, ja sinun pitäisi tietääkin siitä vielä jotain…

Muista että blogin mainostuloista pitää maksaa verot kuten muistakin tuloista! Jos tuloja tulee enemmän kannattaa perustaa oma yritys. Siitäkin tiedän paljon, kirjoitan aiheesta oman artikkelinsa joku päivä.
Jokaisella meistä on oma käsitys hyvästä kuukausipalkasta. Minusta noin 3000€/kk brutto on ihan ok. Jos blogisi tulot tulevat yrityksellesi, pitäisi niiden olla noin 5000€ / kk että voisit maksaa itsellesi tuon verran palkkaa, josta siis menee vielä normaalisti verot verokorttisi mukaan. Yksityishenkilönä blogaavan kohdalla suhde lienee samaa luokkaa mutta en itse asiassa nyt suoralta kädeltä osaa sanoa miten pakolliset eläkemaksut hoidetaan kun mainosverkosto ei ole työnantajasi…

Ovatko tuhansien eurojen kuukausitulot blogilla sitten mahdottomat? Muita sivuja tehneenä sanon että se on kyllä todella kunnioitettava kasa rahaa. Olen parhaimmillaan päässyt noin 2000e / kk tuottoon ja sivustoja on useita. Lisäksi tämä on lähes kokonaan Googlen Adsense palvelusta tullutta tuloa.
Blogissa kumppanuusmarkkinointi toimii Adsensea paremmin, ja potentiaaliset mahdollisuudet hyviin tuloihin ovat paremmat. Jos jollain, niin blogilla voi tavallinenkin kirjoittaja päästä tienaamaan elantonsa, mutta ei se todellakaan kaikilta onnistu eikä se tule olemaan helppoa.

Tällainen aloitus aiheesta. Nyt kun muistaisi vielä että lupasin kirjoittaa lisää ainakin aiheista yrityksen perustaminen ja Google Adsense.

 

Espanjaa ja pianoa kotona opiskellen

Aloitetaan henkisen puolen harjoitusteni esittely kahdesta yksittäisestä aiheesta joihin käytän eniten aikaa (joka ei todellakaan paljoa). Näissä edistymistä varmaan esittelen täällä blogissakin välillä, sikäli kun mainittavia saavutuksia tulee.

Espanjan kielen opiskelu WordDiven avulla

espanjaVajaa vuosi sitten otin WordDiven laaja Espanja-paketin, joka muuten umpeutuukin piakkoin… Täytyy ottaa siihen jatkoa sillä olen suorittanut vasta hieman yli puolet kursseista. Sanaston opiskeluun voin Worddiven olevan loistava keksintö ja varauksetta voin suositella sitä kaikille. Olen ohjelman mukaan oppinut pysyvästi yli 600 sanaa. Jos tästä vähennetään mahdollisesti unohdetut, niin jäisi silti 500, mikä on mielestäni jo ihan kivasti. En loppujen lopuksi kovin montaa tuntia ole ohjelman parissa viettänyt.

Tässä näkymä Worddiven kurssivalikosta (osa piilossa). Pokaalit ovat merkkinä suoritetuista kursseista.

Itse espanjan kielen puhuminen ja lauseiden muodostaminen vaatii jo paljon lisää omatoimisuutta ja aktiivisuutta. Worddiven sanastoa opetellessa kannattaa ihan järjen kanssa toistaa myös esimerkki lauseita. Verbeille on oma harjoitusalueensa joka on hyvä (mutta minulle vaikea). Lauserakenteiden opiskeluun tarvitaan muitakin lähteitä ja kovaa opiskelua. Hyvää apua tulee kun katsoo (ja kuuntelee) espanjan kielisiä elokuvia ja tv-sarjoja.
Ensimmäiseksi suosittelen Pablo Escobarista kertovaa NARCOS sarjaa , joka on yksi Netflixin ja maailman parhaista sarjoista ikinä! Pablon näyttelijä puhuu vielä niin hitaasti ja selkeästi että siitä on helppoa poimia tuttuja sanoa ja kuunnella miten ne lauseet toimivat. Ja Espanjan kielisen tunnuskappaleen sanat ovat myös minusta myöskin melko helpot.

Espanjan opiskelu on yksi niistä innostuksistani joka tuntuu kestävän. Jatkan sitä varmaan vielä pitkään, ja toivottavasti useammin myös lomamatkojen yhteydessä. Tai jos jonain päivänä muuttaisimme Espanjaan… Aina pitää olla haaveita.

Lopuksi todettakoon että ei vieraan kielen opiskeleminen omatoimisesti ole mahdotonta. Ehkä edistys on hidasta mutta kyllä uuden kielen perusteet ja sanaston worddiven yms. avulla melko nopeasti oppii. Sitten parasta olisi päästä käyttämään kieltä. Oli hienoa lomalla saada jokin pieni asia hoidettua espanjaksi ilman englantia!

Pianon soiton itseopiskelua kotona

Jos kielten itseopiskelun lisäksi pää kestää vielä seinään hakkaamista kannattaa opiskella jokin soitin! Minä valitsin pianon.

Olen halunnut soittaa piano pienestä pitäen. Ja satunnaisesti olen koskettimia pimputellutkin elämäni aikana. Mutta aivan korvakuulolta, ilman sen kummempia tavoitteita.
Nyt toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ostin Yamaha YPD-143 digitaalisen pianon. Ulkonäöltään se on niin siisti että sai vaimoltakin luvan asettua olohuoneeseen. Toisekseen siihen saa kuulokkeet, joka ymmärrettävästi on tärkeä digitaalipianon valintaan vaikuttanut tekijä.
En ole ns. idiootti, ja omaksuin perusteiden perusteet nuoteista ja musiikin teoriasta yleensäkin melko nopeasti netin oppaiden ja videoiden avulla. Tunnen nuotit ja nuottiavaimet jne. mutta en todellakaan osaa lukea nuotteja lennosta tms. Ymmärrän ainakin auttavasti tahtilajit, soinnut, sävelet ja sävelasteikot.
Kun nyt lopultakin löysin sopivan tuntuisen ja kauniin kappaleen jota harjoitella, olen sen nuottien yläpuolelle ”suomentanut” nuotit itselleni C, A, D, F# jne. Se helpottaa harjoittelua huomattavasti.
Jos en ihan väärin muista niin ilmaisia nuotteja olen etsinyt ja tulostanut täältä sheetdownload.com. Saattoi olla joku toinenkin paikka kyllä…
Tavoitteeni ei ole sen kummempi kuin että jos saisin vaikkapa vuoden loppuun alla olevan kappaleen menemään loppuun saakka. Nyt menee ekat 30s kohtuullisesti ja siitä eteenpäin vielä jonkin matkaa pelkällä oikealla kädellä.
Uskon että seuraavien kappaleiden opiskelu ei sitten ole ainakaan vaikeampaa kun sormien hermotus on kehittynyt ja nuotitkin ovat tulleet tutummaksi. Loppukaneettina vielä että ainakin minulle pianon opiskelu itse on paljon paljon vaikeampaa kuin vieraan kielen.
Palataan tähän projektiin kun edistymistä on tapahtunut.

Kuntotesti

Eilen kävin työnantajan tarjoamassa (lue pakottamassa) kuntotestissä.

Pääpiirteissään testi meni  ihan hyvin. Sisältö hieman yllätti. Kotona vedin läpi puolustusvoimien kuntotestin josta vauhditonta pituushyppyä lukuunottaman sain kiitettävät tulokset, vieläpä ikäistäni nuoremman sarakkeesta luettuna! Tämä testi oli kuitenkin hieman muunneltu. Liikkeissä ei yleensä ollut aikarajaa kuten intin testissä, vaan tehtiin maksimimäärä toistoja. Sen järkevyydestä voi olla monta mieltä. Itseäni häiritsi että ensin tehtiin käsipainoilla pystypunnerusta äärimmäiseen maksimiin saakka, ja sitten perään etunojapunnerrukset. Olkapäät aika kovilla ja hapoilla…
Leuanvetoa ei ollut lainkaan, joka oli hieman pettymys. Olisin sen 10 saattanut kiskoa. Sen sijaan oli kuntopyöräilyä eri vastuksilla ja sykkeen mittausta samalla. Testi ei tuntunut erityisen rasittavalta enkä hengästynyt kovin pahasti. Syke sen sijaan oli koko testin ajan 170-180 bpm (beats per minute). Minusta se oli todella paljon!
Teoriassa olin lähellä laskennallista maksimisykettäni. Käytännössä maksimisykkeeni kuitenkin lienee jossain yli 200 bpm. Pitäisi ostaa sykemittari ja katsoa mikä se oma maksimi onkaan. Tottakai tätäkin jo netistä tutkiskelin, ja ilmeisesti on näin että ihmisillä on tietysti yksilölliset sydämet ja erikokoiset kammiot jotka pumppaavat verta eri määrän / lyönti. Tämän takia joillakin syke on aina korkeampi kuin toisella, oli sitten yleiskunto mikä tahansa.

No pyöräilyn ja lihaskunnon osalta olin hyvän – erittäin hyvän välimaastossa. Harmitti kun alaselässä olevan lihasjumin kipu keskeytti monta liikettä ennenkuin suorittavat lihakset väsyivät.

Ala-arvoisen huonosti taas meni liikkuvuus testi jossa istualtaan kurotettiin kohden varpaita. En saanut sormiani edes nilkkoihin, ja tarkoitus olisi ollut kurottaa ohi jalkopohjista ja mitata sitten se kurotus. Minä en siis päässyt edes lähelle nollaa… Olen tiennyt olevani jäykkä ja jumissa mutta nyt pitää todellakin alkaa venytellä. Ehkä alaselän kipu hyvinkin liittyy näihin jumeihin. Se alaselkä muuten vaivaa juostessakin häiritsevästi…

Sellaista. Kunto oli siis ihan ok, mikä on tällä kuukauden harjoittelulla ihan positiivista. Ja suuntahan on nyt vain eteenpäin!

Tärkeimmät lisäravinteet tilattu

Nyt on tehty vuosittainen (tai ehkä nykyisellä elämäntyylillä puolivuosittainen) tilaus Fitnesstukusta. Olen varsinainen tarjoushaukka ja väitän ettei näitä käyttämiäni ja mielestäni hyödyllisiä lisäravinteita ainakaan tuolta kaupasta löydy halvemmalla. Pariin muuhunkin nettikauppaan vertasin vielä ohimennen. Kaikki tuotteet ovat tälläkin kertaa tarjoustuotteita.
Tässä on ostoskorini sisältö, käyn sen alempana läpi kohta kohdalta.

fitnesstukun ostoslista

  1. Sinkki. Puute heikentää ainakin testosteronin tuotantoa, ja sehän riittää jo miehelle syyksi popsia näitä. Vaikutusta myös esim. vastustuskykyyn.
    Ja enpä ole oikein koskaan sairaana, vaikka perheessä kolme lasta ja kaikki vuorollaan kipeitä. (ja seuraavana päivänä tämän kirjoittamisesta sitten kuumeessa, uskomatonta!)
    Kaikenmaailman testoboosteissa ja muissa mieskunto-valmisteissa on yleensä lähinnä sinkkiä. Jos uskoo sen hyötyihin niin paljon halvempaa on ostaa sinkki ihan sinkkinä.
    Tämä tuote oli paljousalennuksessa, kaksi yhden hinnalla.
  2. D-vitamiini. Tämä ei paljon selittelyä kaipaa. Kuulun niihin jotka uskovat satoja tutkimuksia D-vitamiinin lukuisista hyödyistä. Tällä kertaa oli tarjouksessa D3, joka on kai jotenkin parempaa?
    Sama kaksi yhden hinnalla tarjous.
  3. Magnesium. Mineraali vähän samaan sarjaan sinkin kanssa. Eipä ainakaan liikkuvalle ole haittaa popsia tätä. Ja taas kaksi yhden hinnalla.
  4. B-vitamiini. Magnesiumin ja sinkin kaveriksi. Käsittääkseni näiden kolmen kombo toimii parhaiten. Ja monet B-vitamiineista tärkeitä lihaksille ym. ja niistä voi olla puutettakin melko helposti. Tässä B-vitamiinissa on erikoisuutena minulle aivan uusi ja outo koliini.
    Piti vähän googletella, turvalliselta vaikutti. Ja kun löysin tiedon että vaikuttaa rasva-aineenvaihduntaan ja kolesteroliin niin tottakai se napsahti ostoskoriin 🙂 Alennus -25%.
  5. Omega 3 70% . Sixpackki kalaöljyä. Ja syynä tietysti ensijaisesti kolesteroliarvot, kalaa ei tule koskaan syötyä niin paljoa kuin pitäisi. Josko tällä saadaan hyvä HDL-kolesteroliarvo nousuun.
    Oli eka kerta kun otin tätä parempaa 70% tuotetta. Vertasin ravintosisältöjä ja omega 3 rasvoja tässä on kaksi kertaa enemmän kuin tavallisessa, hinta ei kuitenkaan ole kaksinkertainen. Myös EPA ja DHA rasvahappoja oli enemmän. Paljousalennus -46%.
  6. Sitten vielä proteiinia. Tämä oli minulle vähemmän välttämätön ostos kuin ylemmät, aika kalliskin. Haluan kuitenkin ainakin kovan treenin päälle ottaa jotain nopeampaa / parempaa protskua kuin ihan ruokaa. En usko että mikään maito tai broileri käynnistää palautumisen ja lihaskasvun ihan parhaiten. Kaupan päälle sai valita yhden tuotteen, otin kolmannen purkin D3 d-vitamiinia.
  7. Kaupan päälle yksi vapaavalintainen tuote, otin sheikkerin kun en muista oliko niitä vuosien takaisista treeneistä jäänyt. Postikuluja ei tullut kun tilaus ylitti olikohan nyt 49 euroa tai jotain.
    Niin tosiaan kokonaissummaksi tuli 151,43 €, se kun ei listalla näy. Aika paljon rahaa, mutta toisaalta ei tämä terveyshankkeeni muuten maksa oikein mitään, salikin on omassa autotallissa 🙂

Että sellaista. Siinä on sellainen setti mitä uskaltaisin suositella kenelle tahansa. Jos pitäisi nostaa kaksi tuotetta yli muiden olisivat ne varmasti omega 3 kapselit ja d-vitamiini. Niiden terveysvaikutukset ovat tutkitusti suuret ja niiden puutteesta me lähes kaikki varmasti kärsimme.
Sinkki, magnesium ja B-vitamiini setti on sitten jo vähän omaa hifistelyä. Kaikki kuitenkin turvallisisa tuotteita joista yliannostusta vaikeaa saada (pois lukien Suomipop Perälän sinkkigate).
Heraproteiini on sitten noista ehkä se turhin ostos. Lihaksia treenavalle kuitenkin jotenkin perusteltu.
Kaikenlaisia monivitamiineja vierastan. Niissä on usein vähän hassussa suhteessa eri vitamiineja. En myöskään usko että ne imeytyvät kaikki kovin optimaalisesti, varsinkin kun toiset vitamiinit olisi paras nauttia tyhjään mahaan ja toiset aterian kanssa. Ja sitten vielä rasvaliukoiset vitamiinit kuten A, jonka puutteesta kaik harva kärsii, mutta jonka yliannostuksen voi holtittomalla monivitamiinien syönnillä hankkia. Ja jossain näistä, olikohan juuri A-vitamiini, yliannostus voi aiheuttaa aina hilpeän ripulin sijaan vaurioita maksaan / munuaisiin. Se ei hyvä.

Nyt on tiistai-ilta, joten saan lisäravinteeni varmasti vielä tällä viikolla. Kerron sitten jos joistakin näistä lisäravinteista tulee käytön myötä jotain merkityksellisiä huomioita.

Ja tässä nämä lisäravinteet nyt ovat pari päivää tilauksen jälkeen (B-vitamiini jäi kuvasta). Vasemmassa reunassa vanha L-argiiini jota on tullut kohta vuosi käytettyä.

Korkea kolesteroli osa 1

Tänään oli työterveyslääkärin tarkastus. Ja tottakai tapaamisen kantavana teemana oli miehekäs kokonaiskolesterolini, yli 7.
No, nyt liikun ja syön ns. täydellisesti, katsotaan mitkä ovat arvot parin-kolmen kuukauden kuluttua.
Sukuni on täynnä noin 50 vuotiaana äkisti kuolleita, joten minulla todellakin on syytä tehdä jotain sille että kolesterolini laskisi edes lähelle normaalia.
Positiivisen puolelle tilannetta kääntää se etten tupakoi enkä ole ylipainoinen. Alkoholia pyrin nauttimaan yhden annoksen lähes päivittäin, se kun nostaa tutkitusti hyvää HDL-kolesterolia joka kuljettaa suoninsta pahaa LDL mörköä pois. Pitäisikin muuten käydä Alkosta lisää kolesterolilääkettä 🙂

Kolesterolini 10.2.2017. Muuten ok mutta low density eli LDL pitäisi saada laskemaan. Eikä haittaa vaikka samalla high density HDL nousisi vaikka yli kahden.

Kolesteroliin liittyviä juttuja googlatessa olen törmännyt useamman kerran uusiin tutkimuksiin huonon LDL:n koostumuksen vaikutuksesta verisuonisairauksiin. Jos LDL koostuu pienistä ”rasvamolekyyleistä” se on vaarallisempaa kuin jos rasva on suurempina pallukoina. Pienet molekyylit tarttuvat suoneen paremmin ja läpäisevät sen pintakerrosta kun taas suuremmat partikkelit kulkevat veren mukana ja poistuvat aikanaan aiheuttamatta suurempaa vahinkoa. Näin siis maallikkotermein selitettynä, niin kuin minä sen ymmärsin. Ihan järkeenkäypää sinänsä ja mielenkiintoista. Harmi vain kun ainakaan perustestillä ei tuollaista kokoerottelua tehdä, tuskin juuri muutenkaan? Ilmeisesti kuitenkin HDL-LDL suhteesta voi melko luotettavasti arvioida LDL koostumusta. Paljon HDL:ää suhteessa LDL:än on tietenkin aina hyvä, niin myös tätä rakennetta pienemmässä mittakaavassa tutkittaessa.
Olisi se silti kiva tietää kuinka pahaa tämä oma huono kolesterolini on. Ainakin siinä tapauksessa jos se ei ala tästä laskemaan.
Tai oikeastaan, mitä sillä tiedolla tekisi? Jos se LDL olisi vaarallisinta muotoa en voisi kuitenkaan elintavoilla tehdä asialle enää yhtään enempää. Lääkkeet tottakai otettaisiin avuksi.
Jos se taas olisi koostumukseltaan mahdollisesti vähemmän haitallista, saattaisiko käydä niin että alkaisin lipsua ruokavaliossani ja palaisin pikkuhiljaa vanhoihin tapoihini.
Eli unohdetaan koko juttu ja tehdään nyt vaan kovasti töitä että LDL tippuisi esim. alle kolmen, oli se sitten minkälaista majoneesia hyvänsä.

Tämä blogaaminenhan on hauskaa!

Ensimmäisen vuorokauden aikana olen nyt kirjoittanut 5 artikkelia + etusivun.  Olen todella innoissani tämän blogin aloittamisesta. Toisaalta olen jatkuvasti innoissani jostakin uudesta jutusta. Tämä vain varmasti tulee kuulumaan niihin pysyviin innostuksen kohteisiin.
On aivan eri asia kirjoittaa tekstiä joka tulee suoraan omasta päästä ja elämästä, kuin vääntää väkisin juttua nettisivulle joka sisältö ei kiinnosta lainkaan ja ainoana motivaationa on raha.

Tämä blogi palvelee hyvin tarpeita. Pidän kirjoittamisesta mutta mielekkäät kirjoitusmahdollisuudet ja ideat ovat puuttuneet. Minulla on myös paljon asiaa mutta vähän ystäviä ketä kiinnostaisi kuunnella. Tänne kaikki ajatukset on hyvä purkaa, tyhjentää mieltä uusille ideoille.
En silti usko että tästä tulee mikään tylsä päiväkirja ja mielenterveyslaitos.
Ainakin terveyteen ja liikuntaan liittyviin kirjoituksiin koetan saada sisältöä josta olisi muille samanhenkisille jotain hyötyä. Uusia ideoita, vinkkejä, vaikka ostospaikkoja. Kokemuksia eri ruoka-aineista ja lisäravinteista. Päivitystä edistymisestä motivaatioksi muillekin. Kommentteihin toivottavasti kertyy vastavuoroisesti lukijoiden kokemuksia ja vinkkejä jaettavaksi.

Palataan pian!

Lihaskuntoa ja hapenottokykyä

Siinä tavoitteeni lyhyesti. Aloitetaan nämä treenaamista koskettavat artikkelit kertomalla tavoitteistani. Miten treenaan ja kuinka usein jne.

Olen aiemminkin tehnyt punttitreeniä, yleensä sitä on kestänyt noin vuoden. Viimeisestä ”kaudesta” taitaa olla nyt jotain viisi vuotta. Aiempia treenejäni yhdisti armoton tekeminen ja kova motivaatio, kuten nytkin. Erotuksena oli että silloin minulla oli jokin järjetön tavoite kasvattaa sarjapainoja ja varsinkin lihaksia mahdollisimman nopeasti. Seurauksena oli yleensä: A. lihominen kun halusin pitää kalorit plussalla että lihas varmasti kasvaa ja B. jossain vaiheessa rikoin itseltäni jonkin paikan / paikat ja treenaus lopahti siihen.

Nyt lähtökohta on aivan toisenlainen ja järki mukana. Tavoitteeni ovat ensisijaisesti:

  • Kolesterolin hallinta ja terveys ylipäätään.
  • Urheilullinen ulkonäkö. Pienempi rasvaprosentti.
  • Kunnon kohottaminen yleisesti.

Ensimmäistä kertaa treeniini kuuluu lenkkeily. Oli mahtavaa huomata kuinka nopeasti edistystä tapahtuu. Alusta saakka otin kävelyihin mukaan hölkkäämistä niin pitkään kuin jaksoin, joka ei ollut paljoa. Nyt kun kävelyllä lauantaina hölkkäsin koko matkan kotiin eikä tuntunut missään! No, matkaa oli noin 1,5 km, mutta minulle se oli kuin maraton. Olin nin onnellinen! Vedin vielä kotona perään pienen salitreenin, kyykky, penkki, leuat ja suorinjaloin maastaveto.

Lihasharjoittelu on aina ollut paljon mieluisampaa kuin juokseminen, ja ehkä minulla on siihen paremmat geenitkin, en tiedä. Nyt kuitenkin treeneissä on järki mukana. Teen hieman pienemmillä painoilla hiean pidempiä sarjoja, vaikka sitten ei lihas kasvaisikaan ihan optimaalisesti. Pääasia on että kuntoni kohenee enkä riko itseäni, se olisi nyt kohtalokasta.

Kirjoitan tänne paljon lisää treeneistäni ja kehityksestä. Ehkä joskus ainakin itsestä ja jopa jostakin toisesta on hauska lukea läpi koko kehityskaari, jos sellainen syntyy. Ja kyllä, lupaan laittaa kuvia. Se ”ennen” kuva jäi ottamatta, mutta ehkä se jostain lomakuvista tms.löytyy.

Lopuksi vielä video lajista nimeltä crossfit johon törmäsin ensimmäisen kerran Netfliksissä. Meininki teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, eikä ainoastaan kauniiden naisten takia. Jos olisi 15v nuorempi treenaisin varmasti kuin nuo hullut. Tai ovat tavoitteeni nytkin samankaltaisessa harjoittelussa, toki vähän kerrassaan ja oman tasoni mukaan. Varmaan hoksaattekin että harjoitteluni avainsana on nyt monipuolisuus.

 

Uuden minän ruokavalio

proteiinipirtelö
Hieman erilainen iso tuoppi.

Olen aina ollut hyvin nirso, jopa Suomalaiseksi mieheksi. En todellakaan mikään etanoita popsiva maailmankansalainen. Aikaisempi ruokavalioni koostui työpäivisin lähinnä eineksistä, leivästä, grillin antimista ja Lidlin paistopisteen rapeasta valikoimasta. Kotona meni ihan kunnon kotiruokaa, mutta ei sentään kasviksia sielläkään.

Koska haluan voida paremmin, näyttää paremmalta ja ennen kaikkea pysyä hengissä on syömiseni nyt jotain aivan muuta. Ja kyllä se vain niin on että kaikkeen tottuu paitsi jääpalaan pyllyssä, terveellisempään ruokaankin. Jännittää vain kuinka käy kun töissä tulee jokin kiireinen projekti kaukana kotoa. Ehkä siksikin yritän kovemmin kuin koskaan saada muutosta myös työasioihin kuten tässä artikkelissa kirjoitan. Nyt kun olen ollut paljon vapaalla tai työskennellyt kodin lähistöllä on ollut helppoa pitää kiinni ruokavaliosta, hotellissa se voi olla haaste. Mutta haasteita otan nyt vastaan mielelläni.

Tällä hetkellä nirson, treenaavan ja kolesterolivammaisen ruokavalioon kuuluu

  • Munia, mutta lähinnä vain valkuaisia.
  • Rasvatonta rahkaa ja maitoa
  • Pakastevihanneksia
  • Mustikoita
  • Hedelmiä, mutta ei banaania.
  • Kuituleseitä vai mitä …tua ne ovatkaan.
  • Hieman jälkiuuniruisleipää, hapankorppua yms.
  • Vähärasvaista kinkkua tms.
  • Kalaa. Lohta, tonnikalaa, pakastekalaa, muikkuja, mitä vain.
  • Broileria kohtuudella. Vähän täysjyväriisiä.
  • Oliiviöljyä, rypsiöljyä, kolesterolia alentavaa levitettä.

Seuraavia en syö lainkaan tai minimaalisesti

  • Sokeri. Karkit, leivonnaiset, limpparit ym.
  • Vaalea leipä
  • Makarooni
  • Peruna
  • Kovat rasvat (pakko kokeilla että saisin arvot kohdilleen).
  • Grilliruoka, pitsat, mäkkäri ym.

Niin tiedän, eihän tuo mikään oikean miehen ruokavalio ole. Varmaan odotatte että seuraava postaukseni onkin sitten kaapista ulos tuleminen. Haluaisin vain antaa kaikille miehille kannustusta että kaikki on mahdollista. Jos minä pystyn tähän kuka vain pystyy. Vielä pari kk sitten ruokalistani oli sama kuin edellä mainittu, mutta otsikot toisinpäin. Nyt minun ei ihan oikeasti tee yhtään mieli mitään herkkuja tms. En myöskään tunne että jäisin mistään paitsi, tai että kituuttaisin tai eläisin vähemmän, pikemminkin päinvastoin. Aamulla ja illalla vedän naamariin tehosekoittimen valmistaman sotkun jossa on ainakin rahkaa, tilkka öljyä ja valikoituja hedelmiä. Ja teen sen ihan hymyssä suin 🙂

No myönnettäköön että juuri tätä kirjoittaessani iltapalapirtelö saa suupielet vääntymään hymyn sijaan irvistykseen. Syynä ei niin hyvä idea heittää tehosekoittimeen rahkan sekaan päivälliseltä  yli jääneet pavut ja muut mitkälie keltaiset ja oranssit kuutiot…

Ajatuksia työstä ja rahasta

Tämän aihealueen korkkaan ruotimalla ajatuksiani työstä ja rahasta omalla kohdallani, ihan lyhyesti, yleisellä tasolla.

Mainitaan ensimmäisenä että kyllä, käyn töissä, en pelkästään kirjoita päivät pitkät pehmoisia nettiin. Lisäksi työni on ns. ”oikea työ”, miehet kyllä tietävät mitä tarkoitan. Koska ainakin nyt alkuun pyrin pysymään anonyyminä en sen tarkemmin kuvaile päivätyötäni. Käytän kuitenkin ihan oikeita työkaluja ja lihaksenikin rasittuvat toisinaan. Tosin nykyisin yhä enemmän työkalunani on tietokone.

Olen toiminut sekä yrittäjänä että työsuhteisena työntekijänä. Tällä hetkellä olen työntekijänä vieraan yrityksessä mutta hyvin pienimuotoisesti työskentelen myös oman yrityksen parissa. Yrittäjänä olen tehnyt kaikenlaista, lähinnä rakennusalalla. Tällä hetkellä sivutyöni on pelkästään kaikenlaisen joutavan kirjoittelua nettiin, kuten tämäkin, sillä erotuksella että muilta sivuiltani saan jopa pieniä tuloja.

Nyt kun päivätyössä on hiljaisempaa olen taas panostanut enemmän tänne virtuaalimaailmaan. Suuri toiveeni on että saisin lopultakin tehtyä sellaisen ”läpimurron” että saisin jätettyä päivätyöni ja voisin työskennellä kotoa käsin. Pidän paljon työstäni mutta siihen kuuluu paljon matkustelua ja haluaisin toki mieluummin viettää mahdollisimman paljon aikaa perheeni kanssa. Pidän paljon myös rahasta, joka taas mahdollistaa kaikenlaisen kivan aktiviteetin perheen kanssa silloin kun on lomaa. Kuitenkin olisin valmis pudottamaan elintasoani jos saisin olla kotona. Kumman te valitsisitte: suurin osa vuodesta pois kotoa, aina työt mielessä ja hermot kireällä, palkintona muutama lyhyt lomamatka perheen kanssa. Vai päivittäinen läsnäolo lasten arjessa mutta ehkä ei sitten niitä lomamatkoja, ainakaan joka vuosi. Toisaalta panostan nyt juuri nettitöihin siksi etteivät ne ole sidottuja paikkaan, voisimme jopa muuttaa asumaan ulkomaille jos onnistuisin!

Tämänkin projektin edistymistä tullaan seuraaman tässä blogissa.

Uudet terveet elämäntavat

Aloitetaan terveyttä koskevat artikkelit ja samalla koko blogi tästä. Tämä aihe on tällä hetkellä lähimpänä sydäntäni, kirjaimellisesti.

Tein vuodenvaihteessa suuren muutoksen niin syömis- kuin liikuntatapoihini. Niin teki varmaan puoli miljoonaa muutakin Suomalaista. Uskallan kuitenkin jo luokitella itseni siihen vähemmistöön jolla muutoksesta tuli pysyvä. Niskaote omasta lauluvarrestani on itseasiassa vain kiristynyt viikko viikolta, ja niin on muuten ehkä vartalonikin. Mutta ei tämän lenkkeily ja painojen kolistelun tähtäimessä ole pullistelu uimarannaoilla tulevana suvena, vaan nähdä niitä kesiä vielä mahdollisimman monta. Vartalon muokkaantuminen on ruokavalion ja liikunnan aikaansaama muutos joka on vain kestettävä.

Myönnetään että alkusysäyksen näihin uusiin tapoihin antoi peilikuva ja siitä näkyä hitaasti mutta vääjämättömän varmasti turpoava vararengas vyötäröllä, joka kouriin tuntuvasti muistutti ikääntymisestä ja kaikista syödyistä eineksistä ja syömättömistä vihanneksista. Jos alkuun paneva voima oli näinkin pinnallinen niin sille antoi kyllä hyvää vauhtia tammikuun lopussa tehty terveystarkastus jossa paljastuivat myös kolesteroliarvoni. Niissä olikin sitten ihmettelemistä. Kokonaiskolesteroli oli yli 7 josta ”huonoa” LDL:ää yli 5. Hyvä HDL oli 1,8 ja triglyridit noin 1.

Tiedän kyllä kärsiväni perinnöllisestä rasituksesta korkeaan kolesteroliin. Ja oma arvoni on aina ollut koholla mutta ei nyt noin älyttömästi. Kun omat lukemani yhdistää sukuni kuolintilastoihin on hyvin mahdollista että minun kesäni mahtuvat kahden käden sormiin. Mutta kun en perkele meinaa kuolla vielä ainakaan viiteenkymmeneen vuoteen! On niin paljon tehtävää, nähtävää ja koettavaa. Opittavaa ja lapsille opetettavaa.

Tässä blogissa tullaan seuraamaan mihin arvoihin saan rasvani määrätietoisella ja tinkimättömällä asenteella. Seuraava kolesterolimittaus on tässä keväällä jossain vaiheessa, sitä ennen treenaan kovemmin kuin koskaan ja syön kaikkien ohjeiden mukaan ja vielä vähän kovennettuna. Tavoitteena on puolittaa LDL, nostaa HDL yli kahden ja triglyt alle yhden.

Toivottavasti muija käy päivittämässä blogiin suru-uutisen jos saan kyykätessä sydärin ja kuolen (huumori on parhaimmillaan mustana).